Kamera- eli automaattinen liikennevalvonta
Poliisi kehittää automaattista liikennevalvontaa ja lisää sitä suunnitelmallisesti.
Yhteismäärältään 2 300 kilometriä valvotaan noin 600lla harmaalla kamerapylväällä. Kameroita näihin on yhteensä 80. Niiden paikkaa vaihdetaan tolpasta toiseen päivittäinkin. Valtioneuvoston periaatepäätöksen 9.3.2006 mukaisesti tullaan automaattinen nopeusvalvonta laajentamaan Suomen päätiestölle vuoteen 2010 mennessä yhteensä 3000 tiekilometrille. Vuoden 2006 loppuun mennessä tulee näistä valmiiksi yhteensä noin 2300 km
1.4.2006 alkaen astui voimaan ehdollinen rikesakko, joka antaa poliisille oikeuden lähettää rikesakko suoraan kotiin ajoneuvon omistajalle.
Tehokkain keino välttyä automaattiselta valvonnalta on tietysti noudattaa nopeusrajoituksia. Koska kameravalvonta on kasvotonta, sen vaikutus liikenneturvallisuuteen asennetasolla on negatiivinen. Vahinko voi käydä kenelle tahansa. Välittömästi alaspäin vaihtuvan nopeusrajoitusalueen rajan jälkeen asetettu valvontakamera saattaa yllättää.
HUOM!!! Vain Suomessa voi näin olla - säästääkseen kustannuksissa, valvottua osuutta kohti on käytössä VAIN 1-2 KAMERAA. Loput tolpista, 6-20 kpl, OVAT TYHJIÄ!!!!!!
Maailmalla tolpat ovat aina aktiivisia....