BlackSnake 4 U


BlackSnake Team

PahaKäärme aloitti kapinansa liikennevalvonnan epäkohtia vastaan jo joskus 90 -luvun loppupuolella. Ensimmäiset sivustot keräsivät kävijöitä netissä niin kiitettävästi, että sivusto sai jopa näkyvyyttä televisiossa. Aihe keräsi innokkaimpia harrastajia ympärilleen ja näin BlackSnake Team sai epävirallisesti alkunsa.

Ensimmäinen kokoontuminen tapahtui Lempäälässä vuonna 2000. Kaikki teamin jäsenet ovat edelleen innokkaasti mukana, ainakin hengessä. Skanneri -lehti oli myös mukana tuossa ensimmäisessä tapaamisessa ja on edelleen oiva yhteistyötaho.

Yhteinen nimittäjä on kiinnostus radiotekniikkaan sekä liikennenympäristön ja -valvonnan epäkohdat. Kaikki teamin jäsenet tapaat Saunan lauteilla ;c) Laitteiden testaus, kontaktit ympäri maailmaa ja osallistuminen laitteiden tuotekehitykseen ovat harrastuksen suola. Myös osallistuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, etenkin liikenneasioissa, on vahvasti mukana.

Vastaavia, harrastuspohjaisia ryhmiä on muuallakin maailmassa mm. Guys of Lidar Yhdysvalloissa ja Flitsservice Hollanissa.

Mikä ihmeen BS?? | Ota yhteyttä | ©2005 Blacksnake Team